Sotilassairaalan rakentaminen kysyi kirjailijalta arkistotyötä ja voimia

Laila Hirvisaari on hämmentynyt Etelä-Karjalan Laila-buumista. Imatra ei enää ensi syksyn romaanissa, Pihkovan kellot, ole tapahtumapaikkana, vaikka kirja Imatra-sarjan päätösosa onkin.
LIISA KUKKOLA

IMATRA. Kirjailija Laila Hirvisaarta nauratti hänen astuessaan Imatran Valtionhotelliin viime lauantaina, Vuoksen helmen ensi-iltapäivänä.
- Huomasin tuossa kyltin, jossa luki Vuoksen helmi -kahvila. En minä sellaista aikaisemmin ole tässä hotellissa huomannut.
Eikä se ole ainoa asia Laila Hirvisaaren Imatra-sarjan teoksista, joka on jättänyt jälkensä Valtionhotelliin.
Samalla hissillä, jolla pääsee Vuoksen helmeen, voi nousta myös Well being Julia -osastolle. Imatra-sarjan nuori sankaritar, rohkea toimittaja ja konsulin rouva on nimeltään Julia.
- Ihan tottako, en minä edes huomannut sellaista kylttiä, Laila Hirvisaari sanoo.
Etelä-Karjalassa ei tänä kesänä voi olla törmäämättä Hirvisaareen tai Hietamieheen. On Hirvisaaren kirjoihin perustuvaa kesäteatterinäytelmä Imatralla, museokierrosta draamaopastuksineen ja kaupunkikierrosta Lehmusten kaupungissa Lappeenrannassa.
- Olen tästä kaikesta hämmentynyt, valtavan hämmentynyt.
- Ehkä se sitten on osoitus siitä, että kirjojen sanat elävät, että niissä on voimaa ja oma elämä, Hirvisaari pohtii.
Miksikään Etelä-Karjalan emännäksi Laila Hirvisaari ei halua eikä aio ryhtyä. Aikakaan ei hänen mielestään siihen ole ollenkaan oikea.
Hirvisaari ei puutu hänen kirjojensa kääntämiseen muiksi kulttuurituotteiksi.
- Ei ammattilaisten tekemisiä pidä mennä sorkkimaan. Mutta kiinnostuneena aina katson, mihin kaikkeen kirjani kääntyvät. Ilmeisesti niiden pohja on sen verran vahva, että jokainen "käännös" on myös omalla alueellaan pitävä ja kiinnostaa ihmisiä.

Ensi syksynä Hirvisaarelta ilmestyvä romaani Pihkovan kellot on Imatra-sarjan päätösosa.
- Tiedän, että täkäläiset ihmiset etsivät kirjasta Imatran paikkoja, mutta ei niitä siellä enää ole.
Pihkovan kelloissa Laila Hirvisaari siirtyy ensimmäiseen maailmansotaan ja Venäjän ja Saksan välisten taisteluiden melskeeseen sodan itärintamalle. Henkilöinä Imatra-sarjasta jatkavat Julia Morton ja lääkäriksi Vuoksen helmessä opiskellut Anna-Kristiina Kuzmina.
- Kevään kirjoitusurakka on ollut raskas. Sodan tutkiminen ja siitä kirjoittaminen on aina. Voimia se on kysynyt.
Hirvisaaren tutkimusretket veivät hänet tällä kertaa muun muassa Pietarin kansalliskirjastoon ja Tarton yliopiston lääketieteellisen arkistoihin selvittämään ensimmäisen maailmansodan arkea.
- Arkistoista löytämieni tosiasioiden päälle rakensin kirjaani Punaisen Ristin sotilassairaalan Pihkovan lähelle Lubetskin maahoviin. Siellä ei potilas ollut oma tai vihollinen, kaikki piti hoitaa ja hoidettiinkin niin hyvin kuin pystyttiin.

Aikaisemmissa kirjoissa Laila Hirvisaari on kirjoittanut toisen maailmansodan kauheuksista niin Suomen rintamalla kuin kotirintamallakin. Ihmiset tietävät hänen mielestään toisen maailmansodan tapahtumat hyvin.
- Ensimmäinen maailmansota sen sijaan on enemmän hämärän peitossa. Suomihan ei osallistunut sotaan, Virokin säästyi sen melskeiltä, koska Venäjän ja Saksan rintamalinja vakiintui Latviaan.
- Yleensä olen tähän aikaan jo lomalla, mutta nyt kirjoittaminen jatkuu vielä heinäkuulle. Kirjailijana olen varuillani ja vähän peloissanikin, jos olen tyytyväinen kirjaani tekemään työmäärään, mutta tämän kirjan täytyy sanoa, että töitä on tehty.
Matka Imatran historiaan oli Laila Hirvisaarelle matka kiinnostavan tiedon ääreen. Tosin jo viisiosaisen Sonja-sarjan kirjoittamisen yhteydessä hän oli tutustunut viime vuosisadan vaihteen pietarilaisen yläluokan elämään, ja sitä kautta myös Imatra oli tullut osittain tutuksi.
Mutta Imatra-sarjan kirjoittaminen antoi muutakin kuin tietoa - se muutti kirjailijan arvomaailmaa.
- Opin todella arvostamaan naisten äänioikeuden eteen taistelleita suomalaisia naisia. Nykyajan naiset ovat suurina johtajina ja tasa-arvoisia, mutta 1900-luvun naisilla ei ollut mitään valmiina, kaikki piti itse taistella itselleen.
Hirvisaari kävi viime kesänä vierailulla Ritikanrannassa katsastamassa paikkoja aivan itsekseen.
- Se oli varmaankin jäähyväisten heittoa tuolle hienolle paikalle, Hirvisaari nyt arvelee.



KUVATEKSTI

Tuuli Truhponen
Laila Hirvisaari ei ärsyynny ollenkaan, vaikka ihmiset ovat ainakin Lappeenrannassa ja Imatralla koko ajan hänen käsipuolessaan kiittelemässä ja kyselemässä, muistaako kirjailija kun silloin samalla luokalla oltiin. Muutama vuosi sitten Hirvisaari oli Lappeenrannan torilla äitinsä kanssa ja jäi juttelemaan, kun äiti oli jatkanut perunakojulle. Laila oli mennyt myöhemmin samalla perunakojulle, jonka myyjä oli todennut, että äitis osti jo perunat, mää joutuu perrää kottii.

Kirjailijana olen varuillani ja vähän peloissanikin, jos olen tyytyväinen kirjaani tekemään työmäärään, mutta tämän kirjan täytyy sanoa, että töitä on tehty.
Laila Hirvisaari

Laila Hirvisaari
Lappeenrannassa vieraillessaan käy aina kaksi vuotta sitten kuolleen äitinsä haudalla.
Imatralla hän käy Sakari Tossavaisen ja usein Uosukaisten luona.
Kirjoituskaudellaan kirjoittaa joka päivä, lopettaa kirjoittamisen usein kello kuuden uutisten katselemiseen.
Sanoo olevansa uutishullu, ei tulisi toimeen ilman uutisia.
Rentoutuu katsomalla televisiota ja lukemalla kirjoja, on lukenut viimeksi Carl Bernsteinin Hillary Clintonista kirjoittaman elämäkerran.
Seuraava kirja, johon tarttuu on Tuulen varjon kirjoittajan Carlos Ruiz Zafónin uusi suomennettu romaani Enkelipeli.
Ei voisi kuvitellakaan kirjoittavansa nykypäivästä, jättää sen mieluusti nuorille nykykirjailijoille, joita arvostaa suuresti.
Kirjoittaja: Liisa Kukkola
Julkaisupäivä: 30.06.2009
Tallennuspäivä: 02.07.2009