Luolamiehen unelma

Etelä-Karjalassa on paljon betoniluolastoja, mutta melko vähän kallioluolia. Pisin luola on kilometrin mittainen. Sen avulla tutkitaan voidaanko Ihalaiseen tehdä lähivuosina jopa kirkon kokoisia luolia.
Esa Vilenius
IHALAISEN monttua Lappeenrannassa on kaivettu pari sataa vuotta. Silti kiveä riittää hamaan tulevaisuuteen.
Tehdaslaitokset louhoksen vierellä tarvitsevat noin kaksi miljardia vuotta vanhaa kalsiittimarmoria.
Kaivospäällikkö Matti Permin mukaan Ihalaisen kivi on lähes ihanteellista tunneleiden rakentamiseen.
- Se vain räjäytetään auki ja rusnataan (kolistellaan irtokivet alas) ja luola on siinä.
Sitä ei useimmiten tarvitse vahvistaa esimerkiksi terästuilla.

AVOKAIVOKSEN lisäksi myös kaupungin suurimmat luolat ovat Ihalaisessa. Kaikkiaan kaivoksen alueella on luolastoja noin neljä hehtaaria. Enimmillään ne ovat parikymmentä metriä korkeita. Aikoinaan niissä harjoittelivat urheilijat, nyt niillä on käyttöä vain varastoina.
Luolat tehtiin 1960-luvulla. Syynä oli yksinkertaisesti se, että tehtaiden alla oli hyvälaatuista kalkkikiveä. Se, miksi luolien laajentamisesta luovuttiin, on nykyisin jo hieman epäselvää.
Luolien laajuudesta on kaupungilla liikkunut monenlaisia legendoja.
- Hurjin tarina on kertonut niiden ulottuvan Joutsenoon asti, Permi hymähtää.
Todellisuudessa luolat menevät vain yhdessä kohdassa Kuutostien ali: yksi tunneli johtaa Lappeenrannan Energian muuntamolle. Tehtaille tuli aikaisemmin sähköä tunneliin sijoitettuja kaapeleita myöten.
LAPPEENRANNAN pisin luola on Ihalaisen tutkimustunneli. Se kulkee itä-länsi -suuntaisesti nykyisen louhoksen eteläpuolella. Tunnelissa tehtävillä kairauksilla tutkitaan, mistä kalkkikiveä kannattaa tulevaisuudessa louhia.
Permi arvioi, että parinkymmenen vuoden kuluttua kaivos painuu maan alle. Silloin louhitaan ehkä luolia, kaivostermein louhoksia, joilla voisi olla korkeutta jopa 60 metriä. Se vastaa noin 18-kerroksista taloa.
Kaivoksen rakentamisessa kallein ja tuottamattomin vaihe on työtunnelin tekeminen. Sitten kun päästään louhimaan suurta luolaa, kiveä saadaan monin verroin enemmän.

MAANALAINEN kaupunki on Lappeenrannassa melko vaatimaton. Esimerkiksi Helsinki on lukuisien kallioon louhittuine parkkihalleineen, metroineen ja erilaisine huoltotunneleineen kuin hyvin kypsynyt emmentaljuusto. Näillä luolilla on merkitys myös väestönsuojina.
Tavallaan Ihalaisen luolille ovat sukua Lappeenrannan lukuisat betoniluolat: niiden rakentamiseen on käytetty kalkkikivestä valmistettu sementtiä.

JOS luoliksi lasketaan erilaiset betoniset väestönsuojat, niitä on Lappeenrannassa kaikkiaan 987. Tilaa niissä on 78 000 ihmiselle. Normina pidetään kuitenkin 1,4 paikkaa asukasta kohti. Yleisiä väestönsuojia on esimerkiksi kouluilla.
- Näiden betonirakenteiden pitäisi kestää päällä olevan rakennuksen sortuminen, palotarkastaja Heikki Sorjonen kertoo.
Nykyisin väestönsuojien pinta-alasta voi käyttää puolet varastotiloina. Tila pitää saada vuorokaudessa tyhjäksi, uudet määräykset antavat aikaa kolme vuorokautta.
Uhkakuvat, joihin väestönsuojilla varaudutaan eivät ole enää yhtä todennäköisiä kuin ennen.
Sorjonen arvelee, että merkittävin uhka lienevät nykyisin kemialliset onnettomuudet.

IMATRAN johdolla on kriisiaikana käytössään oikea kallioluola. Tuulikallion väestönsuoja tunkeutuu syvälle kallioon. Pelastussuunnittelija Ansa Komin mukaan kaupunki omistaa vuonna 1967 valmistuneesta luolasta noin neljänneksen. Loppuosassa tiloja on ollut Soneran laitteistoja. Aikoinaan luolassa toimi alueen hälytyskeskuskin.
Saimaan kanavan ohella Suomen suurimman työmaan, Salpalinjan, rakenteissa on useita pieniä luolia ja kallioon louhittuja rakenteita. Yksittäisissä pesäkkeissäkin on usein turvauduttu peruskallioon.
Lappeenrannan Rutolassa ja Luumäellä Salpalinjassa on suuret, hallimaiset luolat.
Esimerkiksi Naurissaaressa, Voisalmen kupeessa Pien-Saimaalla on syvällä kalliossa majoitusluolia ja bunkkereita.
Luonnonluolia Etelä-Karjalassa on vähän. Tunnetuin niistä lienee Ylämaan Väkevänjärven rannalla sijaitseva rapakiviluola. Sille vanha kansa on antanut, herkkään tapaansa, nimen Pirunpesä.
Suurten siirtolohkareiden juurella on muun muassa Saimaan rannoilla pienehköjä luolamaisia muodostelmia. Mitä todennäköisimmin ne oikeat "villimiehet", Saimaan alkuperäiset asukkaat, ovat käyttäneet niitä ainakin väliaikaisina suojinaan.



KUVATEKSTI

Vesa Laitinen
Kaivospäällikkö Matti Permi on kuullut Ihalaisen luolista monenlaisia urbaanilegendoja.
Välimurskaamon hoitaja Olli Ukkonen tekee töitä pääasiassa yksin luolassa.
Luolaston avoimiin suuaukkoihin kertyy maasta kasvavia jääpuikkoja, muuten luolastossa on hiljaista, viileää ja yllättävän kuivaa.

Kovaa kuin kalkkikivi
Ihalaisen kaivosta hallitsee nykyisin Nordkalk Oyj.
Louhoksesta saadaan noin kaksi miljardia vuotta vanhaa kalsiittimarmoria.
Se on uudelleen kiteytynyttä karbonaattikiveä, josta ei enää löydy muinaisen merenpohjan fossiileja tai yleensäkään varmoja viitteitä sen alkuperästä.
Ihalaisen kalsiittimarmorin arvomineraaleja ovat kalsiitti ja wollastoniitti.
Kemiallisesti Ihalaisen kalsiittimarmori on samaa kuin marmori, jota käytetään rakentamisessa, mutta suuremman raekokonsa johdosta se ei sovellu rakennuskäyttöön.
Kirjoittaja: Esa Vilenius
Julkaisupäivä: 17.03.2010
Tallennuspäivä: 25.05.2010