"Sanojen metsästystä on mun elämäni, ja se on hurjan hauskaa!"

Tunnustettu suomentaja Annikki Suni rakastaa sanoja, eläimiä ja taidetta. Lappeenrannan hävitettyä kauneutta hänen on surku.
SARI PULLINEN
Kun ranskalainen Simone de Beauvoir julkaisi teoksensa Le Deuxième Sexe
vuonna 1949, Annikki Suni oli pikkutyttö ja nukkui päiväunia kotinsa
kirjastohuoneessa Lounaksen talossa Lappeenrannassa, vihreäselkäisten
tietosanakirjojen vieressä.
Kun Suni 31 vuotta myöhemmin suomensi de Beauvoirin ja antoi sille nimen
Toinen sukupuoli, hän joutui luomaan samalla koko suomenkielisen
naisasiatermistön.
­·Suomessa oli 1950-luvulla muuta tekemistä kuin pohtia naisasiaa. Sitä
paitsi naiset osallistuivat jälleenrakennukseen siinä missä miehetkin, ei
heitä syrjitty, Suni huomauttaa.
Siinä jälleenrakennuksen Suomessa hän itse kävi koulua ja luki ahmimalla
kirjoja.
­·Minulta otettiin kirjastokortti pois kansakoulun neljännellä luokalla,
kun en lukenut läksyjäni. Toivoin, että saisin aina lukea!
Toive toteutui. Nykyisin suomentaja Suni lukee työkseen, ja se näkyy hänen
työhuoneessaan, töölöläisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Kaikkialla
on kirjoja, lehtiä ja taidetta, pinoissa päällimmäisenä tällä hetkellä
Carol Mannin La Naine de Don Diego, joka kertoo kääpiöstä Diego Velázquezin
maalauksessa. Siitä Suni on innoissaan, aikoo matkustaa Madridiin
marraskuussa maalausta katsomaan.
Lukutuolin rahille on taiteltu Le Monde. Työhuoneen hyllyllä ovat myös ne
vihreäselkäiset tietosanakirjat 1930-luvulta.
­·Ehkä niiden vieressä nukkuminen vaikutti ammatinvalintaani, Suni miettii.

Päivän saalis:
etupaneelipaita

Klassikko Guy de Maupassantilla, nykykirjailija Justine Lévyllä ja
emigranttikirjailijoilla Milan Kunderalla ja Andreï Makinella on ainakin
yksi yhteinen nimittäjä: suomentaja Annikki Suni.
Hänen käännöstöidensä luettelo on vaikuttava: kauno- ja tietokirjallisuutta
ranskasta, saksasta, italiasta, espanjasta ja englannista, yhteensä yli
sata teosta.
Kaikkiin niihin käännöksiin on tarvittu paitsi tietoa kulloisestakin
kielestä myös historiasta, kulttuurista, taiteesta, filosofiasta,
yhteiskunnasta.
­·Täytyy olla kiinnostunut sekä menneisyydestä että nykyisyydestä. Euroopan
kirjallisuudessa on paljon viitteitä esimerkiksi myytteihin ja antiikin
filosofiaan. Siellä osataan sivistynyt kirjoittaminen. Ellei niitä
viittauksia tunne, tämä työ on kuin kävelyä hetteisellä suolla, ja sinne
voi upota.
­·Sanojen metsästystä on mun elämäni, ja se on hurjan hauskaa! Suni huudahtaa.
Siltä istumalta hän rientää etsimään metsästysvihostaan viimeisimmän
saaliinsa, suomen kielen uuden luomuksen, jonka on napannut jostain
lehdestä: etupaneelipaita.
­·Ettekö tiedä, mikä se on? Paita, jonka rintamuksessa vilkkuu valo! hän
riemastuu.

Seurustelua kirjallisten
hahmojen kanssa

Työhuoneella on rauhallista, vain pulut käyvät toisinaan kujertelemassa
ikkunan takana. Suni ei kuitenkaan moiti työtään yksinäiseksi. Milloin on
vieraana mikäkin kirjallinen hahmo, viimeksi Makinen luomat
vienankarjalaiset. Tällä hetkellä antiikkihuonekalujen lomassa tuntuvat
pasteeraavan Marcel Proustin hahmot tekeillä olevasta teoksesta Löytynyt aika.
­·Minä seurustelen näiden kirjallisten hahmojen kanssa. Sitä paitsi meillä
suomentajilla on niin paljon tapaamisia keskenämme, että mieheni välillä
tuskastuu, että onhan tuo nyt omituinen ammatti, kun aina ollaan menossa,
Suni nauraa.
Joka syksy Suni kääntää yhden Makinen. Uusin on juuri valmistunut,
nimeltään Vera.
­·On sellaisiakin kirjailijoita, jotka ovat vaikeita suomentaa. Sitä vaan
sitten huokaa kauhusta ja alkaa pakertaa. Kyllä nekin siitä valmistuvat.
­·Kirjailijan oman äänen täytyy teoksessa kuulua, ja se vaatii
suomentajalta samanlaista eläytymiskykyä kuin viulunsoitto. Romaanin
suomentaminen on kuin viulukonsertto: minä teen siitä omannäköiseni
esityksen, hän vertaa.
Ranska on otollinen käännettävä, sillä sitten 1600-luvun klassisen ranskan
ei muutoksia kielen perustuksiin juuri ole tullut. Sanonnat toki muuttuvat.
Työttömyyskausiakin toisinaan on. Silloin Sunille siunaantuu aikaa seurata
ranskalaista kirjallisuutta.
Hän hymyilee vinosti kertoessaan, että hän kun on tämmöinen "pienten
kielten" kääntäjä, on oltava väleissä kaikkien kustantajien kanssa.
­·Anglosaksinen kirjallisuus on markkinahakuisempaa, hän vertaa.

Sanat, eläimet ja taidehistoria,
siinä järjestyksessä

Jos Annikki Sunin pitäisi panna tärkeysjärjestykseen elämänsä asioita,
ensimmäiseksi tulisivat sanat eli kirjallisuus, ja toisena ehdottomasti
eläintensuojelu.
­·Eläimet ovat ihmisten kumppaneita ja tuovat elämäämme aitouden
ulottuvuuden. Minua surettavat ihmiset, jotka allergioiden takia eivät voi
pitää lemmikkiä.
Kolmantena tärkeysjärjestyksessä ovat taidehistoria ja arkkitehtuuri.
Niistäkin olisi voinut tulla hänen elämänsä suunta, niitäkin hän opiskeli.
Siksikö hän suree sitä, kuinka kauniit empirerakennukset on hävitetty
lapsuudenkaupungista Lappeenrannasta? Suree ja on sellaisesta
näköalattomuudesta vihainenkin.
­·Ikävä kyllä Lappeenrannassa ei ole ollut mahdollista säilyttää yhtenäisiä
empirekortteleita. Eikä Taipalsaaren Kuivaketveleessä, missä meillä on
kesäpaikka, enää ole yhtenäistä funkkista, vaan männikköön sopimatonta
Karibian arkkitehtuuria, Suni harmistuu.
Suomi ja maaseutu ovat hänelle tärkeitä, Lappeenrantakin yhä vielä.
Ulkomailla matkustelusta hän ei enää niin välitä, mutta ne Velázquezin
taulut on kuitenkin nyt nähtävä.
Luulisi, että kirjoittavan ihmisen haaveissa elää unelma omastakin
kaunokirjallisesta teoksesta. Yhden tietokirjan Suni on tehnyt, ja se
kertoo kissoista.
­·Ei omaan romaaniin ole ollut koskaan aikaa. Jos joskus lopetan
suomentamisen, ryhdyn tekemään enemmän käytännön eläinsuojelutyötä. Kumpi
on hyödyllisempää: lisätä metsien kaatamista, jotta saadaan painettua uusi
kirja, vai suojella eläimiä? Suni kysyy silmiin napittaen.
Ei, ei omaa romaania. Mutta jotakin muuta:
­·Sitten, kun mulla on aikaa, menen kalligrafiakurssille.
COM.PIC/MARKKU OJALA

Kuvatekstit

Ajan tasalla. Ranskalaisen kirjallisuuden ja lehtien seuraaminen kuuluu
kiinteästi ranskasta suomentavan työhön.

Tiuku. Toinen Annikki Sunin rakkaista lemmikeistä on vihreäsilmäinen Tiuku.

Unelma-ammatissa. ­·Pienenä toivoin, että voi, kun saisin aina lukea!
Annikki Suni muistelee.

Työhuoneessa. Annikki Sunin suomennokset syntyvät töölöläisen kerrostalon
ylimmässä kerroksessa.

Annikki Suni
¤·Syntynyt Lappeenrannassa 8.8.1941.
¤·Fil. kand. 1967 Helsingin yliopistosta, vuodesta 1983 vapaa suomentaja.
¤·Työskennellyt Yleisradiossa toimittajana ja kääntäjänä sekä ohjelmia
ostavana filmitoimittajana, ja Eläinmaailma-lehdessä vakituisena avustajana.
¤·Aviomies Kaarle Stewen, perheessä kaksi kissaa, Topi ja Tiuku.
¤·Valtion kääntäjäpalkinto 1983, Mikael Agricola -palkinto 1985, valtion
15-vuotinen taiteilija-apuraha 1995, WSOY:n kirjallisuussäätiön
tunnustuspalkinto 1983 ja 1998, Pro Finlandia -mitali 2003.

Kirjoittaja: Sari Pullinen
Julkaisupäivä: 17.10.2004
Tallennuspäivä: 20.10.2004