Hiihtäen aikamatkalla Kannaksella

Vuoksen pohjoispuoli on talviselta maisemaltaan kaunista, mutta sinne matkailijalla on harvoin asiaa.
HANNU OJALA
HIIHTÄMINEN on menneiden vuosikymmenten liikkumistapa. Siksi se sopii mitä erinomaisimmin kannaslaiseen talvimaisemaan.
Matkan varrella mennyt maailma näkyy aidanseipäistä aidon harmaana, ja kylän koirat juoksevat vapaina kuin Veikko Huovisen novellin talvipäivän kuvauksessa matkallaan viittatielle hevosenpaskoja syömään.
Tätä kaikkea näkee, ei kuitenkaan huopatossuja. Kylien asuminen on vähäistä, ja sydäntalven aikana suurimmassa määrin se tapahtuu sisätiloissa.
Ensin on kuitenkin hiihdettävä läpi Svetogorskiksi muuttuneen Enson ja suunnattava sieltä järvijonoa pitkin itään Jääskeen ja kauemmaksikin, kun suksitaan läpi Kannaksen Käkisalmeen.

TIENOO on välimaata. Kulkusuuntaan nähden oikean käden puolella etääntyy Vuoksen pääuoma. Sodan teemoilla Kannakselle tulevat monttumatkailijat pitäytyvät yleensä vesilinjan eteläpuolella.
Vasemman sauvan takana, mutta kymmenien kilometrien päässä ovat Elisenvaara, Jaakkima ja Sortavala.
Suunnataan Helisevän vesistöalueelle, joka läpäistään Sairalan– Matikkalan kohdalla. Jatketaan Kaukolaan. Pudotetaan sitten reilut puolenkymmentä kilometriä etelämmäksi. Ollaan Vuoksen järvialueella, jonka itäisessä laidassa on tulopaikaksi sovittu Käkisalmi.
Aikaa on perjantaiaamusta lauantai-iltaan ja matkaa noin 100 kilometriä.

MENNEISYYDEN lisäksi on käytännön syitä lähteä hiihtovaellukselle Venäjän puolelle. Suomen maastoliikennelaki on varmasti tarpeellinen, mutta kaupunkilaisen varusteilla liikkuvalle hiihtäjälle pykälät ovat äreitä.
Edessä kulku-uraa talloo moottorikelkka, ja lopputuloksen viimeistelee latuhöylä sen vedossa. Suomen puolella tällaista ei voi toteuttaa. On työnnettävä umpihankeen tai tyydyttävä vakiintuneisiin kuntolatuihin. Nyt ei moisesta ole huolta.
Imatralaiset kelkkailijat ovat yli kymmenen vuotta sitten sopineet paikallisten venäläisten viranomaisten kanssa kelkkailun pelisäännöistä. Niiden puheiden päältä on tälläkin kerralla liikkeellä. Tiettävästi silti ensimmäistä kertaa matkalla on kaksi hiihtäjää.

TOISENA PÄIVÄNÄ joukkoon liittyy mitään kysymättä myös kolmas kulkija, mutta se tulee retkisuunnitelman ulkopuolelta tilaamatta ja täysin yllättäen.

MITÄ YHTEISTÄ on tällä matkalla 30-luvun puolustusministeri Juho Niukkasella ja Kimi Räikkösellä?
Räikkösen isovanhemmat ovat lähtöisin reitin varteen jäävästä Mertjärven kylästä. Makkaramaisen järven eteläpäästä noustaan vanhalle maantielle ja jatketaan Kirvun suuntaan, ja aivan lähellä Helisevänjoen siltaa on Niukkasten kotipaikka.
Molemman paikkaseudun kuuluisuudet ovat saaneet esiintymisillään lähtemättömän sijan suomalaisessa julkisuudessa.
Nämä tienoot saavuttaakseen on hiihdettävä rajalta kolmisenkymmentä kilometriä. Taivalta on vielä jäljellä kymenkunta kilometriä, ennen kuin on tiedossa ensimmäinen yöpaikka Torajärvestä pistävässä niemessä Sairalan kansanopistolla.

PAIKAN nykyinen käyttötarkoitus jää hieman epäselväksi, mutta siellä tarjotaan ympärivuotista majoitusta ja sauna. Muuta ei luvata. Keittiö ja kaasuhella riittävät omiin eväisiin tukeutuvalle ryhmälle oikein hyvin.
Pihassa haisee koksin kitku. Kansaneläkeiän saavuttaneet patterit kuumenevat kolisten. Perusasiat ovat kohdallaan. Nukuttaa.

MAAKUNTAVIESTEJÄKIN on kisattu maanteitä pitkin. Räisälään päin lähdettäessä talvikunnossapitoon ei kuulu hiekoitus. Kahdeksan kilometrin tieosuudella luistoa kuitenkin haittaa hake lumen seassa. Tätäkin reittiä mäntylastu liikkuu Etelä-Karjalan metsäteollisuuden raaka-aineeksi.
Maisemat alkavat Matikkalan kylästä, ja silloin saamme seuraa. Suomessa sen nimi olisi Musti tai Piki. Näitä kutsumanimiä koira ei tunnista.

SE TULEE porukkaan paikallisoppaan tavoin. Ei käänny kylän laidalta, vaan alkaa pikemminkin ottaa johtoa laumassa. Juoksee edellä, kaartaa ajoittain sivulle näköalapaikoille ja nuuhkii.
Kokemus on uusi, ja näin jatketaan kilometri toisensa jälkeen postikorttimaisemassa ensin Juoksemajärvelle ja siitä vielä eteenpäin Sylijärvelle.
Tarjotut palvelut eivät ole pyyteettömiä. Kun pysähdytään eväälle, se hyppii koko painollaan päälle kuin olisi viettänyt edellistä elämäänsä Viipurin torilla kaupustelijana. Voileipä kelpaa kelmuineen.

RETKIKUNNAN kolmas yksikkö on huoltoauto. Toisen päivän lämmin lounas on sovittu Sylijärvelle. Me syömme lämmintä kaalikeittoa, koira hotkii ylimääräiset makkarat ja ainakin puoli litraa kylmää hernekeittoa.
On tehtävä päätöksiä. Onneksi retkeily ei ole tuomarointilaji, koska suorituksemme olisi hylätty. Sukset ja hiihtäjät otetaan autoon ja irtaannumme. Ei epäilystäkään, etteikö koira olisi muuten seurannut meitä Käkisalmeen asti.
Kylätaajamien toiselta laidalta jatkamme taas hiihtäen. Viimeisin selkeä osuus on jäätaival Vuoksijärvellä. Ollaan kohta vanhalla suomalaisella laivareitillä Käkisalmesta Unnunkoskelle. Liikennöinti sillä loppui 90-luvulla. Puolessa välissä on rantaan ajettu laivan raato tulipalon jäljiltä.
Hieman aikaisemmin on menty kahden ladun yli. Se on retken ainoa merkki paikallisesta hiihtoharrastuksesta.

PILKKIJÖITÄ alkaa näkyä muutamaa kilometriä ennen Käkisalmen uimalaitoksen rantaa. Oikealla ja vasemmalla puolella näkyvät sulat salmet kertovat Vuoksen virtaavan vielä täälläkin.
Rannassa ei ole orkesteria eikä kukittajia. Sisältä nousee pieni ylpeys, jonka torjuu vain näennäisesti.

Kuvatekstit

Hylky. Hiihtäjä kohtaa hylyn Vuoksijärvellä.
Päivi Hienonen on lumessa ja paikallinen auttaja saapuu paikalle.

Portti. Portti maalaismaisemaan Päivi Hienosen edessä lähellä Juoksemajärveä.
kuvat HANNU OJALA



Kirjoittaja: Hannu Ojala
Julkaisupäivä: 26.02.2005
Tallennuspäivä: 04.03.2005