Buttenhoffit

ANTTI MUNNUKKA
Isommassa tarjoiluvadissa on pulleita friteerattuja muikkuja, pienemmässä
valkosipulin makuista tahnaa. Sopii ottaa muikkua pyrstöstä, sipaista
kylkeen aavistus valkosipulista, yhdistää Saimaan ja Välimeren makuja.
Vaikka alku- tai iltapalaksi .
Yksinkertaisen ruokalajin on suunnitellut ravintoloitsija Lars-Henrik
Buttenhoff, sen on valmistanut espanjalainen keittiömestari José eikä sitä
saa mistään muualta kuin Imatran Buttenhoffilta.
Buttenhoff; Buteri, Butteri, Butis, on yksi Imatran instituutio, Chaine des
Rotisseurs -ravintola kaikelle kansalle. Siellä kokoontuu päivittäin
paikallinen Buterin parlamentti, ratkaisemaan maailman asiat. Sinne saapuu
gastronomian ystäviä Suomesta ja maailmalta.

SINNE RIENTÄÄ usein Ilkonsaaren mökiltään esimerkiksi ruokakirjailija Jukka
Mannerkorpi. Uuden kirjansa lopussa hän viittaa näihin muikkuihin, Jean
Anthelme Brillant-Savarinin sanoin:
– Uuden ruokalajin keksiminen tuottaa ihmiskunnalle suuremman onnen kuin
uuden tähden löytäminen.
Brillant-Savarin eli 200 vuotta sitten ja kirjoitti gastronomian
peruskirjoihin kuuluvan teoksen Maun fysiologia
Ensi vuonna ravintola Buttenhoff täyttää jo 50 vuotta. Leipomostaan
tunnetut Buttenhoffit olivat 1956 rakentamassa taloa, johon perustivat
kahvilan. Viime vuosikymmenet sitä ovat isännöineet Lasse ja Birgitta
Buttenhoff.
– Tämä rakennettiin leivoksilla ja kakuilla, sanoo Lasse Buttenhoff ja
tarkoittaa rakennusta.

BUTTENHOFFIN ravintolan kokonaisuus on rakennettu rakkaudesta ja
kansainvälisyydestä. Rakkaus on paitsi ihmisten välistä, myös
kotiseuturakkautta sekä erityistä rakkautta rakkautta makuihin, ruokaan ja
viiniin.
– Meille arki ja atariat ovat juhlaa, sanoo Birgitta Buttenhoff.
Hän kertoo, miten asiakas oli kerran ollut kääntymässä ovelta takaisin.
– Teillä on täällä varmaan juhlat, oli asiakas sanonut, pelästyttyään, että
aivan tavallisena arkipäivänä Buttenhoffin 30-paikkainen salin puoli oli
katettu kuin suurtakin juhlaa varten.

ÄKKISELTÄÄN luulisi, että Buttenhoff on venäläinen nimi
– Olimme alun perin saksalaisia, Itä-Preussin Pommerista, nykyisen Puolan
alueelta. Ei tiedetä, mitä nimi tarkoittaa. Saksassahan hof tarkoittaa
hovia, ehkä se toinen f-kirjain on tarttunut matkalta mukaan, tietää Lasse
Buttenhoff.
Saksan kielessä butte ei tarkoita mitään, ranskassa kylläkin.
Pariisin-kävijät tietävät, että La Butte, mäki, on yhtä kuin Montmartren
kukkula.
Se nimestä, joka on Suomessa kovin harvinainen. Internetin myötä on
kuitenkin käynyt ilmi, että USA on tulvillaan Buttenhoffeja. Osa Pommerista
aikoinaan lähteneistä Buttenhoffeista on matkannut länteen.
Lassen esi-isät kuitenkin lähtivät Pommerista Baltiaan ja sieltä Pietariin.
– Ja isoisän isoisä tuli sitten Viipuriin, kertoo Lasse Buttenhoff.

ISOISÄN isoisän nimi oli Konstantin ja hän oli naimisissa Friedrich von
Ketzlerin tyttären kanssa. Appiukko oli merkittävä mies Nikolai I:n
hovissa, Preussin konsuli ja sellaista.
Konstantin Aleksander osti kartanon Raudusta. Jossain vaiheessa hän
perheineen muutti Viipuriin. Pariskunnalle syntyi kymmenen lasta, joista
Emil Buttenhoff on Lassen isoisän isä.
Emil teki Viipurissa viini- ja hiilikauppaa. Viinejä hän toimitti myös
Pietariin, tsaarin hoviinkin, kun suhteita oli ja viinit hyviä, niin hyviä,
että Lasse Buttenhoff nykyään on kateellinen.
Talonkin Emil rakensi rakensi Viipurin Linnankadulle. Talo on siellä yhä.
Kieltolain myötä viinibisnes hiipui, talokin myytiin.

EMILIN VELJISTÄ Suomessa tunnetaan ehkä parhaiten Fritz, joka omisti
Talissa Hämäläisten kartanon ja maan parhaita ravihevosia, esimerkiksi
kuusinkertaisen valtionajon voittajan Eino-Vakaan. Eino-Vakaan voittamasta
hopeamaljasta juostaan yhä vuosittain kilpaa Lappeen raviradalla.
Ravikuningas Eri-Aaroninkin Fritz omisti. Ja myi oriin rahan tunteville
laihialaisille säkillisestä vuoden 1946 markkoja. Kun myyjä sitten
myöhemmin laski rahat, summaksi tuli yli kaksi miljoonaa markkaa.
Nykyeuroissa se tekee lähes 130 000.
Hyvästä hevosesta kannattaa maksaa mitä vaan. Eri-Aaronista tuli 1 100
varsan isä.

MIELENKIINTOINEN herrasmies oli Emilin veljistä myös Aleksander Leopold
Buttenhoff.
– Hän oli oikein värikäs mies, iso mies, kaksimetrinen. Puhui kiinaa, kävi
meillä Imatralla joskus, muistaa Lasse lapsuudestaan.
Aleksander Leopoldin työpaikka oli Tyynen meren rannalla Vladivostokissa,
jossa hän johti saksalaista yritystä.
Neuvostoliiton ja Kolmannen valtakunnan myötä yritykselle kävi huonosti.
– Aleksander Leopold haastoi Hitlerin oikeuteen. Väitti, että Hitler oli
vienyt hänen omaisuutensa, kertoo Lasse.

NYKYISET Imatran Buttenhoffit, Lasse ja Birgitta olivat luokkatovereita,
aivan ensimmäisestä luokasta alkaen. Birgitta oli silloin sukunimeltään
Holmberg. Birgitta ja Lasse kävivät Imatran ruotsinkielistä koulua, joka
oli Oy:n Vuoksenniska Ab:n eli rautatehtaan myötä tullut Imatralle.
Johtajistosta ja virkailijoita monet ovat suomenruotsalaisia.
Koulua käytiin Ensontien varrella Tipulassa. Samassa isossa kaarevassa
rakennuksessa asui monia rautatehtaan konttorin naimattomia
naisvirkailijoita, siitä nimi.
Birgitta ja Lasse muodostivat omasta vuosiluokastaan kaksi kolmannesta.
Luokalla oli toinenkin Lasse, Lasse Heinonen.
– Lasse oli suomenkielisestä perheestä, mutta meidän koulussa kuitenkin.
Hän oli sitten Merimies-Unionissa töissä ja pisti laivoja seisomaan,
muistelee Lasse Buttenhoff.

TIPULASSA Buttenhofit kävivät kansa- ja keskikoulunsa. Lukiota ei koulussa
ollut, joten luokkatovereiden tiet erosivat. Sekä Birgitta että Lasse
jatkoivat kouluaan Helsingin seudulla. Seuraava kohtaaminen oli sitäkin
juhlallisempi. Nuoret opiskelijat Lasse ja Birgitta tapasivat tuttujen
häissä, kohta mentiin naimisiin ja palattiin Imatralle.
Siellä odottivat nuorta paria leipomo ja kahvilat, joita silloin isännöivät
Lassen vanhemmat Sirkka ja Fred Buttenhoff. Yrityksen nimi oli ja on
Toiminimi A&H Buttenhoff. A. on yhtä kuin isoäiti Astrid, H. yhtä kuin
isoisä Henry.
– Isoäiti Astrid oli perustanut Ensoon Kahvi-Mökki nimisen kahvilan.
Talvisodan jälkeen perhe siirtyi Imatralle. Jatkosodan ajan leivottiin
armeijalle leipää postitalon takana olleessa puutalossa. Sodan
jälkeen tehtiin leivoksia; silloin käsityö kannatti, ihmisillä oli
hirmuinen makean nälkä. Minäkin jo nuorena olin joskus yökaudet siellä
töissä, muistaa Lasse.
Buttenhoffin leipomolla oli parhaimmillaan kolme kahvilaa, Imatrankoskella,
Rajapatsaalla ja Vuoksenniskalla. Leipomo myytiin 1977, nyt keskitytään
yhteen ravintolan.

ISOÄITIÄÄN Lasse Buttenhoff kiittää paljosta. Astridin mukana tuli
Viipurista ja Pietarista paljon reseptejä.
Buttenhoffin blinit esimerkiksi ovat ohuempia, rapeampia kuin Venäjällä
yleensä. Nyt pääsiäisenä tarjotaan babaa, kulitsaa ja pashaa, ja pääruuaksi
lammasta tietysti, vanhojen reseptien mukaan valmistettuja kaikki.
– Ruuassa on tärkeintä kokonaisuus, että ruoka ja viinit sopivat yhteen,
että on aikaa syödä. Eikä hyvä ruoka ole hienostelua. Meiltä esimerkiksi
saa keitettyjä perunoita, monestako ravintolasta saa? Tai itse tehtyä
muussia. Ostamme perunat Äitsaaren Hänniseltä, kuorimme itse. On tärkeää,
että raaka-aineet ovat läheltä, sienet, marjat, sanovat Birgitta ja Lasse.
Kauempaakin toki ostetaan. Sesongin parsa on pakko tuoda ulkoa, Lasse kehuu
miten nopeaa nyt on aidon parmalaisen parmesaanin saanti.
– Maanantaina kun netistä tilaa, paketti tulee keskiviikkona Italiasta.

VIEREISESSÄ pöydässä yllätytään.
– Hei, täältä saa vorsmackia.

Kuvatekstit

Birgitta ja Lasse Buttenhoffilla on hyvä olla, kun asiakkailla on hyvä
olla. Ikää molemmilla alkaa olla 65 vuotta, työpäivät jo vähän lyhentyneet.
Henkilökunta tietää, mitä hyvään palveluun, ruokaan ja juomaan kuuluu.

Keittiömestari José tekee tarvittaessa tapaksia. Buttenhoff on kansainvälinen.
PEKKA HÖLKKI
Kirjoittaja: Antti Munnukka
Julkaisupäivä: 26.03.2005
Tallennuspäivä: 31.03.2005