Humppa-Heikille Lappeenranta ehtymätön kirja-aiheiden sampo

Heikki Hietamiehellä on Lappeenrantaan viha-rakkaus-suhde.
Kaikki yli 40-vuotiaat suomalaiset muistavat Lauantaitanssit. He muistavat
myös Heikki Hietamiehen, koska ohjelmalla oli vuosikausia yli miljoona
katsojaa.
-·Toisella kanavalla meni samaan aikaan jalkapallon Englannin liigaa. Monet
miehet olivat minulle vihaisia, kun vaimo halusi katsoa Lauantaitansseja.
Maalla kuulemma lehmien lypsyä siirrettiin lauantaina puoli tuntia
myöhemmäksi, naureskelee Hietamies.
Hietamies oli letkeä juontaja, kansansuosikki, vaikka alkuaan koulutus
juontajan tehtäviin tapahtui pikakurssilla.
-·Ohjaaja Jarmo Porola opasti kun tein ensimmäistä televisio-ohjelmaani,
että kun kameran valo syttyy, aloitat, ja kun se sammuu, lopetat.
Hietamies teki viihdettä aikana, jolloin se ei ollut hovikelpoista.
Erinomainen esimerkki oli Lappeenrannan Humppafestivaalit, parhaimmillaan
yli 30·000 pääsylipun lunastanutta, mutta päättäjät ajoivat tapahtuman alas.

Humppafestivaaleilta
Tangomarkkinoille

-·Humpille oli silloin markkinarako ja heinäkuun ensimmäinen viikonvaihde
paras mahdollinen ajankohta. Presidentti lähetti tervehdyksensä, maaherra
tuli itse paikalle, mutta Lappeenrannan kaupungin korkeimpia herroja ei
koskaan näkynyt, muistelee Hietamies.
"Humppa-Heikki" ei antanut periksi. Syntyi Seinäjoen Tangomarkkinat, joilla
Heikki oli 15 vuotta juontajana. Nyt Seinäjoella käy Provinssirockissa ja
Tangomarkkinoilla yhteensä 150·000 ihmistä. Lappeenrannassa on 20 vuotta
pohdittu jonkinlaisen kesätapahtuman aikaansaamista, tuloksetta.
-·Tangomarkkinoilla kävijät jättävät kaupunkiin 6-7 miljoonaa euroa. Kyllä
ne voisivat tänä päivänä olla Lappeenrannassa, pohtii Hietamies.
Heikki Hietamies täyttää huomenna 70 vuotta, mutta eläkkeelle hän ei jää
koskaan. Kirjailija ei voi jäädäkään eläkkeelle, jos kerrottavaa riittää.
Viimeiset parikymmentä vuotta Hietamies on ollut kirjailija.

Tarinaniskijästä
vakavaksi kirjailijaksi

"Humppa-Heikki" ei voi olla ihan oikea kirjailija? Näin mietti moni
kirjallisuuskriitikko monta vuotta, mutta Heikki julkaisi kirjan vuodessa
ja lukijat pitivät niistä.
Ensimmäiset Heikin kirjat olivat hauskaa tarinaniskentää, mutta Sotapoika
(1986) muutti suunnan.
-·Aluksi en luottanut itseeni vakavan kirjan tekijänä. Sotapojan jälkeen
pääsin irti arkuudestani, hän sanoo.
Heikki Hietamiehen parhaita teoksia Sotapojan lisäksi ovat Sossu (1987),
Koiran yö (1991) ja Äideistä parhain (1992). Viimeksi mainitusta tehdään
parhaillaan elokuvaa Ruotsissa.
Kirjailija on asunut yli 30 vuotta Helsingissä, mutta hänen melkein
kaikissa teoksissaan taustalla on Lappeenranta.
-·Minulla on sellainen viha-rakkaus-suhde Lappeenrantaan. Olen kokenut
huikean lapsuuden Pallossa ja nyt hyödynnän kokemuksiani kirjoissa. Vaikka
kuulemma pilasinkin kaupungin kulttuurimaineen humpilla niin olen minä
sentään asunut Lappeenrannassa puolet elämästäni ja Lappeenranta on
ehtymätön kirja-aiheiden sampo.
Viime syksynä ilmestyi Naisten talvi. joka kertoi vuodesta 1918 Rutolassa.
Nyt on välivuosi, mutta syksyllä 2004 ilmestyy seuraava kirja, jossa
siinäkin kuulemma on totuudenmukaisia kertomuksia Lappeenrannasta.
LEHTIKUVA/PASI AUTIO

Kuvateksti

Leppoisa tarinankertoja. Heikki Hietamiehen kirjoissa on todellisuuspohja,
jota on käsitelty kirjailijan vapaudella.

Heikki Hietamies 70-vuotias
¤·Syntynyt 1.7.1933 Lappeenrannassa.
¤·Kauppateknikon ja mainoshoitajan tutkinnot.
¤·Tehnyt töitä konepajassa, rautakaupassa, osuuspankissa, A-lehdissä,
Yleisradiossa ja MTV:ssä.
¤·Kirjoittanut 18 kirjaa ja kolme televisionäytelmää.
¤·Valtava määrä juontotehtäviä vuosikymmenien varrella radion
lavalauantaista television lauantaitansseihin ja Seinäjoen
Tangomarkkinoihin. Kiireisimmillään 200 keikkaa vuodessa.
¤·Kirjallisuuden Koskenkorva-palkinto 1991.
¤·Merkkipäivänään karkuteillä.
Kirjoittaja: Antti O. Arponen
Julkaisupäivä: 30.06.2003
Tallennuspäivä: 08.07.2003