Sinikka Mönkäreestä tulee uuden työn myötä helsinkiläinen

Muutto Imatralta tapahtuu piakkoin. Imatran kaupunginvaltuustoon nousee Antero Lattu, ja maakuntaliiton hallituksen pitää etsiä uusi puheenjohtaja.
HEIKKI SOPANEN

IMATRALAISEN kansanedustajan Sinikka Mönkäreen (sd.) valinta Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajaksi on ikävää Etelä-Karjalan kannalta.
Mönkäre muuttaa pois Imatralta, ja hänestä tulee helsinkiläinen. Maakunta menettää kenties vaikutusvaltaisimman poliitikkonsa ja puolestapuhujansa.
- Muutto Helsinkiin on kipeä päätös, mutta se on pakko tehdä. Kaiken kaikkiaan tämä on suuri elämänmuutos, Mönkäre sanoo.
Hän perustelee kuitenkin muuttoaan sillä, että Kymen vaalipiirin kansanedustajuudesta helmikuun alussa luopuessaan hänellä ei ole enää voimakkaita siteitä Imatralle tai Etelä-Karjalaan.
- Lapsetkin ovat jo maailmalla, joten Helsinkiin muutto on siinä mielessä järkevää ja uuden työn kannalta jopa välttämätöntä.
Helsinkiin muuton tarkka ajankohta on vielä auki, mutta se tapahtunee piakkoin. Samalla Mönkäre eroaa Imatran kaupunginvaltuustosta ja luopuu Etelä-Karjalan liiton hallituksen puheenjohtajuudesta.
Imatran valtuustoon nousee demarien Antero Lattu, ja maakuntaliiton täytyy etsiä uusi hallituksen puheenjohtaja. Kuka uusi puheenjohtaja onkin, Mönkäreen jättämää aukkoa ei ole helppo täyttää.
Toisaalta Mönkäreen luopuminen politiikasta avaa mahdollisuuksia muille eteläkarjalaisille poliitikoille pyrkiä vaikka kuinka korkealle.

MÖNKÄRE on 58-vuotias lääketieteen ja kirurgian tohtori. Kymen vaalipiirin kansanedustajaksi hänet valittiin ensi kerran 1987, mutta hän putosi yhden kauden jälkeen vuoden 1991 vaaleissa.
Mönkäre nousi uudelleen kansanedustajaksi 1995 vaaleissa ja on ollut siitä lähtien eduskunnassa. Hänestä tuli uudelleenvalintansa jälkeen Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen sosiaali- ja terveysministeri, ja ministeriyttä jatkui yhtäjaksoisesti tämän vuoden syyskuuhun saakka.
Mönkäre ehti olla sosiaali- ja terveysministerinä, työministerinä ja kauppa- ja teollisuusministerinä kolmen pääministerin hallituksissa. Hän on yksi Suomen pitkäaikaisempia ministereitä ja kuului SDP:n ministeriryhmän kovaan ytimeen.
Mönkäre tunnettiin pääministeri Lipposen luottonaisena, joka oli eittämätön valtakunnan tason poliitikko. Häneltä jopa odotettiin näkyvämpää oman maakuntansa etujen ajamista ministeriaikanaan.
Odotukset kasvoivat, kun Mönkäreestä tuli maakuntahallituksen puheenjohtaja. Rooli maakunnan edusnaisena jäi kuitenkin lyhyeksi, kun hieno poliittinen ura palkittiin näkyvällä valtion viralla.
Mönkäreen lähtö Helsinkiin on menetys Etelä-Karjalalle, mutta hänen valintansa RAY:n johtoon ei ole huono valinta. Pätevyyttä varmasti löytyy.

Kuvateksti

Raha-automaattiyhdistys saa uudeksi toimitusjohtajakseen kaksinkertaisen tohtorin. Lääketieteen ja kirurgian tohtori Sinikka Mönkäre promovoitiin LTY:n kunniatohtoriksi viime vuonna.
ES-ARKISTO/MIKA STRANDÉN

Kirjoittaja: Heikki Sopanen
Julkaisupäivä: 10.11.2005
Tallennuspäivä: 10.11.2005