Ihmiskunnan muistin keskiössä

• Kuva ja sana kohtaavat antikvaari Aapo Pekarin kahdessa liikkeessä Lemillä ja Helsingissä.
PAULA TAIPALE

Muutamat tutut ovat sanoneet, että tämä on tshehovilainen paikka, sanoo
antikvaari Aapo Pekari. Hän avaa oven pihamaalle. Nurmi on kellastunut
kuivuudessa. Kotitalon, Lemin kesäantikvariaatti Taikalyhdyn pihalla on vietetty
tshehovilaisia iltapäiviä.
Pekarille antikvariaatti on sekä työ että harrastus, elämäntapa. Talon
asuinpuolella sen huomaa.
Hyllyt ovat väärällään kirjoja, pöydällä on iso pinkka mustavalkoisia valokuvia,
ja vanhat koulutaulut nojaavat sänkyyn. Seinällä on Louhi-laivan kello, hyllyn
päällä samovaari.
Samovaari muistuttaa Pekarin juurista. Isovanhemmat olivat Pietarin suomalaisia.

PEKARI on käynyt katsomassa vanhaa kotitaloa Pietarissa muutaman kerran. Hän
puhuu venäjää, onpa lukenut venäläisiä klassikoitakin alkuperäiskielellä,
vaivalloisesti tosin.
Taikalyhdyn takahuoneessa eli konttorissa on venäläinen kirjasto.
– Kirjainnostus on lähtöisin tädiltä, joka oli Dostojevskin kääntäjä ja Venäjän
kirjallisuuden tuntija.
Sana ja kuva yhdistyvät konttorissa, jossa kirjojen yllä seinällä on Daniel
Nyblinin valokuvia. Yhdessä niistä katsoo Vienan Karjalan kuvaajana ansioitunut
I. K. Inha.

SUOMEN vanhimman toimivan maakaupan talo on iso, siellä on helppo järjestellä
tavaroita.
Taikalyhty toimii talvella Pekarin ja veljensä Mikon toisen kirjakaupan,
valokuvagalleria Laterna Magican varastona ja arkistona.
Helsingissä sijaitsevan Laterna Magican näyttelysyksy alkaa Jörn Donnerilla ensi
tiistaina.
– Ystäväni ja kanta-asiakkaani Jörn Donner julkistaa kirjan isästään Kai
Donnerista.
Pekari käy Helsingissä avajaisissa ja palaa takaisin Lemille viipyäkseen elokuun
loppuun. Lemin liike on maalla, Helsingissä vastassa on kaupunki.
– Nämä kaksi elävät hyvin rinnakkain.

HÄN AVAA Taikalyhdyn taas kesäkuussa.
Pekarin isä piti talossa kirjakauppaa. Isosetä Aatu Pekari lunasti kaupan
suvulle sata vuotta sitten, Aapo Pekari on yrittänyt säilyttää vanhan kaupan
hahmon.
– Antikvariaatti elää museaalisella pohjalla. Se ei voi pysähtyä, hän sanoo.
Siksi Taikalyhdyn teemat ja elokuvat Lemin pienimmässä elokuvateatterissa
vaihtuvat joka vuosi.
Viime kesänä näytillä oli dokumentti Lemin suojeluskunnasta, sitä edellisenä
vuonna 1964 kuvattu Laulu Synnyinvuorelle. Tänä kesänä esitetään Elokuvia
sydänmaille, vuoden 1947 elokuvakiertueesta kertova dokumentti.
– Joka kesä on ollut elokuva, jolla on yhteys tähän taloon.

SE TARKOITTAA ahkeraa Lemin historian kaivelua.
Tänä kesänä Pekari löysi Lemiltä uuden valokuvaajan, entisen kansakoulunopettaja
Anton Taipaleen. Hän kuvasi elämää Lemillä 1920–30-luvuilla, ja mikä parempaa,
luovutetussa Karjalassa: Sortavalassa, Viipurissa ja Suursaaressa.
Pekari huomasi kuvat Etelä-Karjalan museon lasinegatiiveista. Häntä
hämmästyttää, että Taipaleesta ei tiedetä mitään. Opettajaa ei arvostettu
aikanaan. Pekari haluaa tuoda kuvat esille ensi kesänä.
– Antikvariaatin tehtävä on etsiä asioille merkitys.

– LEMIN paikallishistoria on ollut lähellä sydäntä. Tässä yhtyvät oma perinne ja
kansanperinne, oman kaupan historia ja kaupan historia, Lemin historia ja
Karjalan historia, Pekari sanoo ja viittilöi ympäriinsä.
Pekari etsii kiinnostavia kuvia, katsoo historiaa kuvalähtökohdasta. Lemiltä on
löytynyt hyviä valokuvaajia, kuten Arvi Tawast ja Eino Suonio.
Suonio kuvasi sota-aikaa värifilmille. Sodan dramaattiset kuvat kiinnostavat,
toisaalta värikuvat tuovat sodan lähemmäs tätä päivää.
– Koko sota oli mustavalkoinen, kunnes vuonna 2 000 löytyivät värit.
Arkistojen kaivelussa yhteistyö ratkaisee paljon.

TAIKALYHTY oli vuonna 1984 Suomen ensimmäinen hologramminäyttely, jonka Pekari
ja veljensä veivät ensin Helsinkiin, sitten muihin kaupunkeihin.
– Samana kesänä avattiin ovet Lemillä.
Veli oli tuolloin Yleisradiossa kuvatoimittajana, Pekari taas Ruotsissa
elokuvaajana.
– Kerran filmiin kun ryhtyy, se on veressä aina, hän tuumaa. Elokuva-ajoista on
kaupassa muistona vanhoja julisteita ja kamera.
– Elokuvakärpänen puri minua, kun näin ensimmäisen elokuvani.
Se oli Toivo Särkän Kulkurin valssi, elokuvakiertueen esittämä Lemin Tapiolassa,
kun Pekari oli kuusivuotias.

VUONNA 1964 Pekari lähti Yleisradion, silloisen Suomen Television
elokuvaaja-kurssille. Hän oppi alan perusteet filmiryhmissä.
1970-luvulla Pekari muutti Tukholmaan lukemaan elokuvatiedettä Tukholman
yliopistoon.
Ruotsissa hän tapasi unkarilaisen elokuvaohjaajan Laszlo von Kenesseyn, joka oli
tullut kansankotiin katsomaan kapitalismia. Miehet perustivat elokuvayhtiön
yhdessä ja tuottivat muun muassa Ylelle dokumentin taiteilija Victor
Vasarelystä.
Suomalainen elokuvamaailma on tullut Pekariselle tutuksi.
– Niin kuin Ruotsissakin, tämä on pieni piiri.
Laterna Magicassa on kuvattu televisiosarjaa Kivi ja kilpi. Sieltä on haettu
myös rekvisiittaa.

VELJEKSET perustivat Laterna Magican 1989, kun Aapo muutti takaisin Suomeen.
Aapo toi sinne elokuvakirjoja, Mikko valokuvakirjoja, ja pohjana oli lisäksi
perheen venäläinen kokoelma.
Irja Mikkolasta tuli Pekarin elämänkumppani samana vuonna.
– Antikvariaattitoiminta painottuu pitäjän mukaan, Pekari myöntää.
Hänen mielestään kaikki elokuvaihmiset ovat potentiaalisia elokuvakirjan
ostajia. Kirja ja elokuva eivät ole vieraita toisilleen.
– Monet hyvät klassikot on filmattu elokuvaksi.
Laterna magica eli suomeksi taikalyhty on elokuvan lähtökohta. Laitteella
voidaan heijastaa seinälle läpikuultavia kuvia, jotka on käsin maalattu
lasilevylle.

– ELÄMÄ itsessään on luovaa toimintaa, Pekari sanoo monimielisesti.
Hän on kaupassa hyvässä seurassa.
– Kirjat ympärillä, siinä on koko ihmiskunnan muisti.
MIKA STRANDÈN

Kuvateksti

Antikvariaatti on elämäntapa Taikalyhdyn ja Laterna Magican pitäjälle Aapo
Pekarille. Taikalyhdyn kesän teemana ovat vanhat koulutaulut.



Kirjoittaja: Paula Taipale
Julkaisupäivä: 13.08.2006
Tallennuspäivä: 18.08.2006