Vanhasta kentästä tulossa uudelleen pesäpallokeskus

JARMO HÄMÄLÄINEN

LAPPEENRANTA. Pesäpallon pääareena on siirtymässä Lappeenrannassa Kisapuistosta takaisin vanhalle kentälle. Kaupungin vapa-aikalautakunta esittää ensi vuoden budjettiin 215 000 euron määrärahaa Vanhan kentän hiekkatekonurmen ja kentän varustelun rakentamiseen.
Kisapuistoon vuonna 2000 asennettu tekonurmi on on liikuntatoimenjohtaja Ilkka Oksmanin mukaan muuttunut epätasaiseksi ja vaaralliseksi pesäpallon pelaajille, silloin kun kyse on nimenomaan korkeimpien sarjatasojen peleistä.
- Ongelma johtuu tekojään kylmäputkien lämpölaajenemisesta. Kentän korjaus olisi kallis toimepide. Hiekkatekonurmimatto pitäisi poistaa, peittää asvalttiurissa olevat kylmäputket hiekalla ja valaa niiden päälle asvaltti, jonka päälle tulisi uusi hiekkatekonurmi.
- Sellainen remontti voisi olla karhunpalvelus jääpallolle, sillä tekojään energiakustannukset nousisivat ja jäädyttäminen voisi käydä hankalammaksi, Oksaman selvittää.
Kisapuisto alkaa Suomessa olla viimeisiä yhdistelmäkenttiä, jossa jäädytysputkiston päällä on pesäpallon hiekkatekonurmi.
- Ehkä näiden yhdistelmäkenttien aika on jo ohi. Kisapuiston tekonurmen uusiminen olisi siinäkin mielessä kalliimpaa, että kenttä on pesäpallon tarvitsemaan käyttöön aivan liian iso, Oksman sanoo.

Vanhan kentän läheisten pysäköintitilojen puute herätti keskustelua vapaa-aikalautakunnassa. Ilkka Oksmanin mukaan asiassa haetaan ratkaisua, mutta suurta yhtenäistä parkkitilaa ei aivan kentän viereen mahdu.
- Hiekkatekonurmen rakentaminen naisten superpesisotteluja varten tulisi kuitenkin Vanhalle kentälle paljon halvemmaksi kuin uuden pinnan tekeminen Kisapuistoon. Vanhiksella on myös pukukopit, joilla päästäisiin alkuun, Oksman sanoo.
Budjettikeskusteluun menevässä esityksessä Vanhan kentän remontin talousarvio on 215 000 euroa. Siitä hiekkatekonurmen osuus on 85 000 euroa. Tuhannen hengen katsomon kustannuksiksi on laskettu 110 000 euroa.
- Kisapuiston hiekkatekonurmi voisi jäädä juniorikäyttöön ja koululaisten liikuntakäyttöön, Oksman muistuttaa.

Pesä Ysien varapuheenjohtaja Ville Lantan mukaan paluu Vanhikselle sopisi seuralle ja naisten superpesisjoukkueelle hyvin.
- Vanhiksesta voitaisiin saada kiva pieni stadion, missä katsomot ja kuuluttamo ovat lähellä kenttää ja pelaajia. Kisapuisto on ollut kompromissi, joka ei ole oikein toiminut, Lantta sanoo.
ES-ARKISTO/PEKKA HÖLKKI

Kuvateksti

Kisapuisto alkaa Suomessa olla viimeisiä yhdistelmäkenttiä, jossa jäädytysputkiston päällä on pesäpallon hiekkatekonurmi
Kirjoittaja: Jarmo Hämäläinen
Julkaisupäivä: 15.09.2006
Tallennuspäivä: 19.09.2006