Bändikoulu esitti osaamistaan

Lassi Talasmon perustama bändikoulu on ollut lappeenrantalaisille nuorille se keltainen sukellusvene, jonka kyydissä pääsee aina tähtiin asti. Lauantaina 250 nuoren soittajan koulu näytti voimansa juhlakonsertissa.
MATTI SAARELA

LAPPEENRANTA. Taidekoulu Estradin bändikoulu on toiminut 10 vuotta. Koulun henki ja sydän on muusikko Lassi Talasmo. Siksi sopi kuin nenä päähän, että bändikoulun juhlakonsertin avasi Talasmon maineikas undergroundbändi Sukellusvene, joka nousi juhlassa lavalle vuosien jälkeen lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan.
Sukellusvene valloitti maailmaa beat-sukupolven viitoittamalla tiellä. Tänään oman maailmanvalloituksen kynnyksellä on Dizzy, viiden lahjakkaan bändikoululaisen kokoonpano.
Bändillä on tuore levytyssopimus Warner Music Finlandin kanssa. Yhtyeen laulusolistin Satu Hovin mukaan LP-levy on jo purkissa ja se julkaistaan vielä tänä keväänä. Yhtyeen ensimmäinen single on nimeltään One good reason, ensimmäisen pitkäsoiton nimi on Hovin mukaan vielä salaisuus.
Bändinä Dizzy on jättänyt coverit taakseen ja soittaa omia biisejä. Sävellykset ja sanoitukset syntyvät yleensä yhtyeen kitaristin Jesse Sairan ja basisti Tanja Naumasen yhteistyöllä.
- Se on sellaista rokin räimettä. Se on hieman kevennettyä ja melodista rokkia, Sairanen kuvaa yhtyeen musiikillista tyyliä.
Levy-yhtiön mukaan Dizzyn musiikki on melodista hardrockia, jonka visuaalista ilmettä maustaa japanilaisen mangan salaperäinen maailma. Sadun, Jessen ja Tanjan lisäksi viisihenkisessä kokoonpanossa soittaa kosketinsoittimia Piia Kontunen ja rumpuja Tiia Tommila.
- Tämä bändi on ollut kasassa pari vuotta, Hovi kertoo.
Dizzyn jäsenet ovat kaikki vielä alle parikymppisiä. Osa jatkaa vielä myös bändikoulussa.
- Minä olen täällä bändikoulussa työharjoittelussa, Saira kertoo.
Dizzyn tulevaisuutta bändin jäsenet eivät lähde veikkailemaan.
- Me viihdytään todella hyvin yhdessä, Hovi sanoo.
Myös keikkoja pukkaa mukavasti. Toistaiseksi, jo ennen esikoislevyn ilmestymistä, niitä on keikkakalenterissa kymmenen.

TAIDEKOULU Estradin bändikoulu on toiminut nyt 10 vuotta.
- Tämä on ollut tavallaan perheyritys. Minä olen ollut tässä mukana koko ajan. Olen sellainen taustavoima. Olen hoitanut täällä kaikkea paitsi opetusta, Leena Talasmo kertoo bändikoulusta.
Bändikoulun kirjoissa on nyt noin 250 innokasta populaarimusiikin tekijää. Toimivia bändejä on 24.
Talasmon mukaan lappeenrantalaiset nuoret ovat innostuneita musiikin tekijöitä. Näillä lapsilla ja nuorilla on myös pitkä pinna.
- Jotkut kokoonpanot ovat soittaneet lähes 10 vuotta yhdessä, Talasmo selvittää.

BÄNDIKOULUSSA on Talasmon mukaan tyttöjä ja poikia suurin piirtein yhtä paljon. Koulussa toimii sekä tyttöjen että poikien bändejä. Yleensä musiikilliset mieltymykset ja tekemisen pakko eivät noudata sukupuolirajoja. Esimerkiksi läpimurtoaan tekevä Dizzy on sekabändi.
- Meillä on aika paljon puhtaita tyttöbändejä. Tytöt kyllä kaipaisivat bändeihinsä myös poikia mukaan, mutta pojat eivät mielellään mene tyttöbändeihin, koska heillä on sellainen käsitys, että ne soittavat jotain imelää poppia, Talasmo paljastaa.
- Se ei kuitenkaan pidä pakkaansa. Tyttöjen biisit ovat yleensä hyvin rokkaavia, hän jatkaa.
Estradin bändikoulusta ei ole tullut nyt huippusuositun heavymetallin tyyssija. Talasmon mukaan metallinkolistajat ovat koulussa mukana, mutta eivät dominoi musiikin tekemistä.
- He ovat meillä kuitenkin vähemmistö. Minusta tuntuu, että heavybändit pyörivät enemmän omissa kellareissaan.

PITKÄN linjan bändikoululaisia on esimerkiksi Toni Nikku, joka oli ensimmäinen kouluun ilmoittautunut nuori, kun koulu 10 vuotta sitten aloitti toimintansa.
- Iskä teki fiksun vedon ja ilmoitti minut tänne, Nikku kertoo.
Parhaillaan Lahdessa Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa palveleva Nikku oli alle 10-vuotias, kun hän aloitti Bändikoulussa.
Nikku on taitava rumpali. Hän on soittanut jo pitkään Twilight-nimisessä kokonpanossa yhdessä Anni Nikkisen, Jesse Sairan, Johanna Hämäläisen ja Ilkka Falckenbergin kanssa.
Muusikon ammatista Nikku ei silti haaveile.
- Ehkä tästä voi tulla sellainen sivutoimi, mutta epäilen, tuleeko soittamisesta koskaan meikäläiselle varsinaista leipäpuuta, hän sanoo.

KUVATEKSTI

PEKKA HÖLKKI
Matkalla maineeseen. Bändikoulussa syntynyt Dizzy on saanut levytyssopimuksen. Bändissä ovat mukana Tanja Naumanen (basso), Tiia Tommila (rummut), Satu Hovi (laulu), Piia Kontunen (kosketinsoittimet) ja Jesse Saira (kitara).
Kirjoittaja: Matti Saarela
Julkaisupäivä: 22.04.2007
Tallennuspäivä: 24.04.2007