Kaiho Nieminen, syrjäseudun miesten tulkki

Suomenniemi tai Lappeenranta on mukana melkein kaikissa Niemisen kirjoissa 30 vuoden ajalta.
ANTTI O. ARPONEN
Maalari Kaiho Nieminen muutti vuonna 1967 Lappeenrannasta Helsinkiin.
Seuraavana vuonna 27-vuotias nuorukainen voitti Nuoren Voiman liiton
novellikilpailun ja elämänura oli selvä: kirjailijaksi!
Maalarin töiden ohessa Nieminen kirjoitti ja kirjoitti. Loppuvuodesta 1971
hänellä alkoi olla ensimmäisen romaanin käsikirjoitus valmiina.
­·Neuvottelin Gummeruksen kanssa kirjan julkaisemisesta. Sitten kuulin,
että Weilin&Göös järjestää 100-vuotisromaanikilpailun keväällä 1972.
Lähetin käsikirjoituksen sinne.
Teos Lovistoori oli jättimenestys. Se voitti Weilin&Göösin kilpailun ja sai
kriitikoilta ylistystä.
­·Voittopalkinto oli suunnilleen kolme kertaa se mitä nykyisin annetaan
Finlandia-voittajalle. Summa oli 50 000 markkaa. Olimme vaimon kanssa
ostaneet edellisenä talvena Helsingistä kaksion ja se maksoi 49 000
markkaa, muistelee Nieminen.

Maalarista tuli
vapaa kirjailija

Maalarin kuukausipalkka urakkahommissa siihen aikaan oli vähän yli 2 000
markkaa. Nieminen myhäilee tyytyväisenä vielä tänäänkin suurta voittoaan
muistellessaan.
Kaiho Niemisestä tuli kirjailija. Maalarin hommat jäivät ja vapaana
kirjailijana hän on elättänyt itsensä jo yli 30 vuotta. Suomessa
kirjalliset markkinat ovat pienet. Pelkällä kirjojen tekemisellä elää hyvin
harva.
­·Lovistooria myytiin yli 10 000 kappaletta. Yleensä minun kirjojeni niin
kuin monen muunkin kirjailijan teosten painos ja myynti on vain 2 000 tai
3 000, myöntää Nieminen.
Kirjailijoita kuitenkin tarvitaan pienellä kielialueellakin ja sen
yhteiskunta ymmärtää. Parhaille kirjantekijöille on tarjolla monivuotisia
apurahoja, joiden avulla selviää asumisesta ja syömisestä. Niemisellä on
menossa kolmas vuosi viisivuotisesta apurahasta.
Kaiho Nieminen täyttää joulukuussa 62 vuotta, mutta kirjailija ei jää
koskaan eläkkeelle. Luova ihminen ei voi lopettaa työtään. Uusia ideoita
muhii aivoissa koko ajan.
Juomme kahvia Helsingin Vuosaaressa Merikorttitiellä, Niemisen viihtyisässä
kerrostaloasunnossa, luonnon keskellä. Kirjailija sanoo nähneensä tontilla
jäniksiä, jopa ketun.

Seuraava kirja
ehkä vuonna 2005

Luovalta taiteilijalta ei tietysti pitäisi kysyä uudesta kirjasta. Toiseen
kahvikupilliseen päästäessä ja konjakkipullon ilmestyessä esiin kaapista
kysyn kuitenkin, että milloin se seuraava kirja ilmestyy.
­·Olettaisin, että vuonna 2005. En osaa tarkkaan sanoa. Se on vielä ihan
alkutekijöissään. Minulle sopii kirjan ilmestyminen kahden tai kolmen
vuoden välein.
Esikoisromaanin Lovistoorin jälkeen silloinen kustantaja Weilin&Göös halusi
uuden romaanin heti seuraavana vuonna ja Nieminen toki kirjoitti. Kirjan
nimi oli Tavallinen impi.
Seuraavaa romaania (Valtakunta) hän teki kolme vuotta ja sen jälkeen kahden
tai kolmen vuoden periodi on tuntunut sopivalta.
Kolme ensimmäistä romaaniaan Nieminen kirjoitti Weilin&Göösille. Vuodesta
1978 hänen kustantajansa on ollut Suomen suurin kirjankustantaja Werner
Söderström Oy.
Tänä syksynä ilmestyi kirja, jonka nimenä on Paavo ja Simo Kallioisen
Suomen sota. Se sijoittuu vuosiin 1807­-1809 ja keskeiset henkilöt ovat
kotoisin Suomenniemeltä.

Kesällä Lyytikkälässä
lapsuuden maisemissa

­·Minä olen syntynyt Suomenniemellä ja tullut sitten Lappeenrannan kautta
Helsinkiin. Kesämökki on Suomenniemellä Lyytikkälän mailla, missä sukuni on
asunut ja minäkin lapsuudessani.
Suomenniemi on kirjailijalle edelleen tärkeä paikka ja ehtymätön sampo
uusien kirjojen ideoille.
­·Suomenniemellä säilyy tuntuma lapsuuden maisemaan. Kesäisin olen siellä
parin viikon välein, yleensä yön tai pari. Kalastelen niin myöhään syksyyn
kunnes Kuolimo jäätyy.
Kirjailija tarjoaa Kuolimosta saatua graavisärkeä. Se maistuu Helsingissä
niin toimittajalle kuin valokuvaajallekin.
­·Suomenniemellä on nykyisin vähän yli 800 asukasta. Minä asun täällä
Vuosaaressa taloyhtiössä, jossa on 1 600 asukasta. Minun ovessani on
asunnon numerona 634, naurahtaa kirjailija.
Kaiho Nieminen kävi koulua Lappeenrannassa, yläluokilla opettajana oli
Mauno Forsman. Lappeenrantaakin hän muistaa kirjoissaan.
­·Lovistoori kertoo Helsingistä, samoin Purjeteillä ja Mies ja elokuu.
Tavallinen Impi liittyy Viipurin Vaneriin ja Lappeenrantaan, Äiditön mies
kertoo myös Lappeenrannasta. Isät liittyy omaan sukuun Suomenniemellä,
kertailee kirjailija teoksiaan.
Tämän syksyn uutuuskirja liittyy Suomenniemen historiaan, samoin vuonna
1999 ilmestynyt Suomenniemeltä. Siinä välissä 2001 ilmestynyt Maijun baari
on taatusti saanut vaikutteita monelle tutusta suomenniemeläisestä baarista.
Kaiho Nieminen on julkaissut yksitoista romaania. Hän laskee, että ainakin
kahdeksassa kirjassa on yhteyksiä Etelä-Karjalaan.

Onko meillä vielä
työläiskirjailijoita?

Kansakoulupohjalta maailmalle lähtenyt entinen maalari kirjoittaa
sellaisista ihmisistä ja asioista jotka hyvin tuntee. Onko hän viimeisiä
työläiskirjailijoita?
­·Työläiskirjailijoita olivat Toivo Pekkanen, Väinö Linna ja varmaan myös
Alpo Ruuth. Minä kirjoitan tavallisista ihmisistä, mutta on siellä joukossa
joku intellektuellikin. Työläiskirjailija? Onko heitä yleensä vielä?
Hankala kysymys, pitäisi määritellä miten rajataan työläiskirjailija.
Niemisen kirjoja lukeneet tietävät, että teksti on ilmeikästä ja
kielellisesti rikasta. Hän tuntee maaseudun ja sen ihmiset. Hän ei kirjoita
perinteisistä sankareista, eikä hymistele. Syrjäseutujen asiat kerrotaan
niin kuin ne ovat. Maisemakuvaukset ovat tarkkoja. Kriitikkojen mukaan
Nieminen on parhaimmillaan nuorten miesten tuntojen kuvaajana. Tähän
sarjaan kuuluu myös uusin teos, joka kertoo kahden nuoren seikkailuista
Suomen sodassa yli 200 vuotta sitten.
Ruotsin ja Venäjän raja kulki vuonna 1808 Suomenniemen ja Ristiinan
välistä. Veljekset Paavo ja Simo Kallioinen joutuvat sotaan rintaman eri
puolille. Toinen karkaa rajapitäjästä rajan yli ja joutuu Ruotsin
armeijaan, toinen viedään Venäjän armeijaan, jota koulutetaan Lappeenrannassa.
Kaiho Nieminen on lukenut paljon pikkupojasta alkaen ja historiasta hän on
ollut aina kiinnostunut. Kirja Suomenniemeltä kertoi suomenniemeläisen
Jaakko Karjalaisen tarinan 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään. Nyt
seurataan Kallioisen veljeksiä yli 200 vuoden takaa.

"Vaikeinta on virittää
ilmaisu oikeaan aikaan"

­·Vaikeinta on virittää ilmaisu oikeaan aikaan ja välttää anakronismeja eli
tapahtumien ja asioiden sijoittamista väärään ajankohtaan. Sanonnat ja
asioiden ja tavaroiden nimet pitää tarkistaa, pohtii kirjailija.
Hän sanoo olevansa suorastaan vainoharhainen tietoja tarkistaessaan.
Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Alex Matson sanoi aikoinaan: "Huonon
kirjan tuntee siitä, että se ei pidä paikkaansa".
Seuraava kirja vuonna 2005 ei kuulemma kerro näin vanhoista asioista. Se
sijoittuu viime sotien jälkeiseen historiaan, mutta ei tule aivan tähän
päivään asti. Enempää kirjailija ei toistaiseksi paljasta.
Elämä vapaana kirjailijana on varmaan mielenkiintoista. Ainakin ennen
kerrottiin legendoja kirjailijoiden ravintolailloista ja ryyppyputkista ja
velkakierteistä. Naisseikkailuistakin juoruttiin.
Työtä, työtä ja työtä, huokaa Kaiho Nieminen. Hänen vaimonsa on töissä
kilpailevan kustantajan Otavan palkkalistoilla, vaimo lähtee aamulla kotoa
omiin töihinsä.

Työpäivä alkaa aina
aamukahvilla Itäkeskuksessa

­·Aamulla en edes keitä kahvia kotona. Menen autolla Itäkeskukseen
kahville. Aamukahvilla tapaan ihmisiä, se on tietysti kirjailijalle
tärkeää. Sitten palaan kotiin ja noin kello 10­-17 kirjoitan. Illalla saatan
vielä palata työhuoneeseen. Joskus kirja etenee nopeasti, joskus ei.
Boheemius, romantiikka ja huvi taitaa olla kaukana tästäkin työstä.
Kaunokirjallinen teos on yleensä hyvin kerrottu tarina, jossa juoni etenee
notkeasti ja päähenkilöt tulevat lukijalle tutuiksi.
­·Olen pedantti tyyppi ja prosessi etenee hitaasti. Alitajunta selvittää
juonta koko ajan ja etenen luku luvulta, mutta samalla korjaan ja lisäilen
tekstiä aikaisemmin kirjoitettuun. Inspiraatio? En minä osaa sanoa. Kyllä
tämä ensisijaisesti on vain kovaa työtä, jossa onneksi joskus saa ideoita
ja oivalluksia.
Maailma on ideoita täynnä, ne vain pitää keksiä.
­·Kerroin kerran Hannu Salamalle juttua siitä, kuinka minun isoisäni ampui
itsensä. Hannu sanoi heti: "Kirjoita siitä kirja!". Niin syntyi kirja Isät.
Hannu Salama asuu nykyisin Vuosaaressa taiteilijatalossa. Siellä asuvat
myös Aulikki Oksanen ja Anita Konkka sekä teatterista tuttu Vappu Jurkka.
Vuosaaressa asuu myös Jorma Ojaharju. Kirjailijat tapaavat toisiaan silloin
tällöin.

Kirjojen kritiikille
tulee immuuniksi

Kirjoja arvostellaan lehdissä, radiossa ja televisiossakin. Miten
ammattikirjailija suhtautuu kritiikkiin?
­·Vuosien mittaan sille tulee immuuniksi. Otan kritiikin neutraalisti, en
edes jännitä sitä etukäteen.
Vuonna 1996 Helsingin Sanomat teilasi tylysti Kaiho Niemisen kirjan Mies ja
elokuu. Muut lehdet kiittelivät kirjaa.
Niemisen teokset Suomenniemeltä ja Maijun baari kehuttiin kritiikeissä
yksimielisesti.
Uusin teos Paavo ja Simo Kallioisen Suomen sota on vasta ilmestynyt
kriitikoiden työpöydille.

III

Kaisa Neimalan arvio Niemisen kirjasta on tämän lehden kulttuurisivulla.
KIMMO BRANDT

Kuvatekstit

Syrjäseutujen kuvaaja. Kaiho Nieminen on parhaimmillaan kirjoissaan
kuvatessaan maalaismaisemia ja ihan tavallisia ihmisiä.

Työtä, työtä. Kirjailija tekee työtään aamusta iltaan askeettisessa
työhuoneessa.

Kaiho Nieminen
¤·Syntynyt 20.12.1941 Suomenniemellä.
¤·Asunut Helsingissä vuodesta 1967.
¤·Kesämökki Suomenniemellä Lyytikkälän mailla.
¤·Vapaa kirjailija vuodesta 1972.
¤·J. H. Erkon esikoisteospalkinto 1972, Weilin+Göösin
100-vuotisromaanikilpailun 1. palkinto 1972.
¤·Romaanit: Lovistoori (1972), Tavallinen impi (1973), Valtakunta (1976),
Isät (1978), Äiditön mies (1985), Purjeteillä (1991), Rajankävijä (1993),
Mies ja elokuu (1996), Suomenniemeltä (1999), Maijun baari (2001) ja Paavo
ja Simo Kallioisen Suomen sota (2003).
¤ Novellikokoelmat: Saalistajat (1982) ja Pyromaanien yö (1988).
Kirjoittaja: Antti O. Arponen
Julkaisupäivä: 28.09.2003
Tallennuspäivä: 29.09.2003